Mikä Manga ja Anime?

//Sivu korjailun alla. Paljon syvällisempää hommaa tulossa, kunnes löydän Japanin sarjakuva kulttuuri esitelmäni. Kiitos.

Yksinkertaisesti kerrottuna manga tarkoittaa länsimaissa japanilaista sarjakuvaa ja anime taas japanilaista animaatiota, joka usein pohjautuu johonkin mangaan. Japanissa nämä termit tarkoittavat sarjakuvaa ja animaatiota yleensä, oli se sitten japanilaista, yhdysvaltalaista tai suomalaista. Mangaa ja animea on alkanut 2000-luvun alussa alkanut ilmestyä suomeksi yhä enemmän ja enemmän. Ensimmäisiä Suomessa esiintyineitä mangoja olivat mm. Hiroshiman poika, Akira, Dragonball Z, Ranma ½ ja Salapoliisi Conania.

Animea alkoi Suomen tv:issä näkyä jo 90-luvun loppupuolella. Tunnetuimpia näistä lienevät Pokémon ja Digimon, niiden synnyttämän "buumin" vuoksi. Suomalaisten oma Muumikin on animea sillä se on suomalaisesta alkuperästään tehty animaatiosarjaksi Japanissa. Anime elokuvia Suomessa ilmestyy nykyään melko mukavaan tahtiin. Varsinkin Hayao Miyazakin tuotoksista ollaan Suomessa saatu nauttia.

Japanissa sarjakuvat luetaan ns. väärinpäin oikealta vasemmalle. Useissa käännöksissä lukutapa jätetään tällaiseksi, mutta joissakin tapauksissa sarjakuva "peilataan" länsimaiseksi. Tällöin kaikki näkyy peilikuvana alkuperäiseen ja esimerkiksi vasenkätisestä hahmosta on tullut oikeakätinen, kun toiset taas ovat muuttuneet vasureiksi. Japanissa sarjakuva on arvostettu kirjallisuuden muoto ja sitä lukevat niin lapset kuin aikuisetki. Mangakirjat ovat erittäin paksuja verrattuna länisimaalaisiin "läpyskä" lehtiin. Mangaa ja animea on suunnattu kaiken ikäisille tytöille ja pojille, naisille ja miehille, nuorille ja vanhoille.


Site © Usakko
Layout © Usakko
Picture from Digik Gallery



Manga & Anime
Manga, Anime?
Esittelyt
Mangakat
Seiyuut
Muuta

Gin Shinju
Domain
Historia
Webmiss

Muut
Sinulle
Ei mitään
Linkit/ä

Yhteydet
Viekku Tha Teuvo
Tag-board
M@il

Etusivulle