Pitkästi
Olipa kerran eräs tyttölapsi joka syntyi vuoden 1992 lokakuussa, tarkemmin sanottuna 25. päivä kyseistä kuuta. Tyttö syntyi ajallaan ja terveenä Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Tyttö pääsi kotiin ja joulukuussa hänet ristittiin Jenni Karoliinaksi. 11 vuotta hän asui pienessä asunnossa perheensä kanssa Hedelmätarhantiellä, mutta vuoden 2004 kesällä hän vihdoin muutti perheineen rivitaloasuntoon Keinokartanolle. Silloin mukana oli ollut jo 8 vuotta pikkuveli nimeltä Teemu. Vuonna 2006 perheeseen tuli myös koira, DragonHill Leikkikaveri, eli tuttavallisemmin Nanna.

Jos kuvailisin itseäni kolmella sanalla, sanoisin olevani tunteellinen, unelmoiva ja epämääräinen. Tärkeimpiä asioita minulle ovat kaverit, perhe, musiikki ja eläimet. Viihdyn hyvin niin yksin kuin ystävienikin kanssa. Olen haaveilija ja saatan jäädä usein vain miettimään maailman menoa, vaikka pitäisi keskittyä johonkin muuhun. Olen luonteeltani tunteellinen ja itken helposti, vaikkei moni sitä ole huomannutkaan. Suurin osa tuntee minusta sen ujomman ja hiljaisen puolen sillä olen yleensä varautunut vieraiden ihmisten seurassa. Olen myös helposti turhautuva ja perfektionisti, joten kaiken pitäisi tapahtua heti täydellisesti tai ei ollenkaan. En todellakaan viihdy isossa porukassa, vaan olen mieluummin muutaman rakkaan ystäväni kanssa tai ihan vain yksin.

Kun katson peiliin, näen ruskeat nappisilmät ja tumman hiuspehkon. Hiukset ovat auki ja sellaiset puolipitkät (mitä ikinä se tarkoittaakaan) kerroksittain leikatut ja luonnonkiharat eli siis oikea pörrökasa ja yleensä ne hiukset ovat aina silmillä. Uskon olevani aika tavallisen näköinen tyttö paitsi kun tahdon oikeasti erottua joukosta.. Meikkaaminen on enemmän vain niin sanotusti paha tapa. Se ei ole mitenkään välttämätöntä ja voin mennä kouluun ihan hyvin ilman minkään laista meikkiä. Ainakin aikaisina aamuina ei paljoa huvita alkaa meikkailla. Käytän yleensä melko tavallisia vaatteita välillä päälläni kuitenkin näkee jotain aivan omituisen ihanaa (suom. kaverini eivät tahdo tuntea minua). Suosin vaatteissa väreinä mustaa, punaista ja vihreää, vaikka rakastankin värikkäitä vaatteita. Vastustan kaikenlaisia merkkivaatteita, vaikka täytyy tunnustaa, että vaatekaapista pari sellaista hupparia löytyykin. Inhoan sitä, kun kaikissa vaatekaupoissa vaatteet ovat aina aivan samanlaisia. Tarkoituksena olisi siis itse oppia tekemään omat vaatteet, niin selviäisi siitäkin ongelmasta.

Olen yhdeksännellä luokalla Hollolan yläasteella. Luokkani on 9H ja sillä on 17 oppilasta, joista kahdeksan on tyttöjä ja yhdeksän on poikia. Kanssani samalla luokalla on kaksi parasta ystäväni Anni ja Carita. Voin rehellisesti sanoa, että tykkään nykyisestä luokastani paljon enemmän, kuin ala-asteen luokista. Voin myös sanoa, että kuudes luokka oli täyttä helvettiä minulle, vaikka paras koulumuistoni siihen liittyykin, nimittäin ala-asteen loppuminen. Luulisin että kuulostaa epäilyttävältä kun kerron, että lempiaineitani koulussa ovat matikka, kemia, ruotsi, historia ja atk. Olen mielestäni ihan hyvä koulussa ja olenkin tottunut saamaan kokeista 8-10 välillä olevia arvosanoja. Pitääpä kehuskella, että edellisen todistukseni keskiarvo oli 9,2. Peruskoulun jälkeen suuntana on mitä suurimmalla todennäköisyydellä lukio.

Vapaa-aikaa vietän yleensä kotona tai tallilla, mutta minut voi todennäköisesti myös löytää Caritalta. Kotona istun yleensä koneella, katselen televisiota musiikkiohjelmia tai luen. Myös leivon ja teen käsitöitä aika paljon. Uudeksi harrastukseksi on tullut muun perheen kiduttaminen kitaralla, eli koetan epätoivoisesti oppia sitä soittamaan, myös pianon pimputtelua on omatoimisesti tullut opeteltua. Harrastan käsityökoulua, partiota ja ratsastusta. Käsityökoulussa on alkamassa nyt kuudes vuosi. Meidän vartioryhmä ei enää kokoonnu ja muutenkin se pitää yhteyttä suurimmaksi osin mesen välityksellä. Kaikkein rakkain harrastukseni on kuitenkin ratsastus. Käyn ratsastamassa kerran viikossa Korpikylän kartanon ratsastuskeskuksessa, missä hoidan tällä hetkellä isoa möhkälettä (aka latvianpuoliveristä) Rossia. Aloitin ratsastamisen melkein jo kuusi vuotta sitten ja hevosiakin olen virallisesti hoitanut lähemmäs neljä vuotta. Koetan käydä tallilla ainakin 2-3 kertaa viikossa, mutta koulun ja yleisen laiskuuden takia se jää usein vain yhteen kertaan viikossa. Kilpailen seurakisoissa lähinnä kouluratsastuksessa, sillä esteistä en pidä niin paljon. Vapaa-ajallaan myös piirrän, kuuntelen musiikkia ja valokuvaan. Tuotoksia saatte varmaan tännekin joskus.